Hae sivustosta
Sivustokartta
Kalenteri
Kauppa
Linkit
Artikkeliarkisto
Materiaalit
Palaute
 Keskiviikko 28.6.


2ball-heittokisailijat vauhdissa ulkokentällä.

Tätä päivää mainostettiin jo etukäteen leirin treeneimpänä päivänä. Keskiviikkona jokaisella oli 2 treenit ulkona ja kahdet sisällä, sekä lisäksi vielä 2ball-heittokisaa pihakentällä.


Sisällä Baltic-hallilla riitti vilskettä, kun koristreenit pyörivät siellä koko päivän.

Tiistain "ranking-harjoitusten" jälkeen, ensimmäisen leiriyön aikana leiriläiset oltiin sijoitettu lopullisiin, koko loppuviikon pysyviin harjoitusryhmiin. Harjoitusryhmät kantavat suomalaisten SM-sarjajoukkueiden nimiä. Kaikissa ryhmissä on tasaisesti sekä tyttöjä että poikia.


Heittokisavuoroa odotellessa oli aikaa levähtää yhdessä kavereiden kanssa.

Tyylikäs Baltic-hallin ulkojalkapallonurmi oli varattu leirin käyttöön, joten jokainen pääsi kokeilemaan miltä MM-kisoissa pelaavista joukkueista tuntuu.

2ball-heittokisassa parhaiden tulokset olivat huimia, joku saattoi varmistaa finaalipaikkansa jo ensimmäisillä yrityksillään. Perjantain ja lauantain haastekisoissa on jokaisella vielä mahdollisuus parantaa tulostaan.

Ilta oli varattu perinteiselle Itä-länsi-ottelulle. B-junioreiden harjoitusryhmät saivat päivän mittaan äänestää otteluun oman ryhmänsä parhaan tytön ja pojan. Tämän lisäksi coacheista valittiin 12 huippuunsa viritettyä pelaajaa. Joukkueita valmensivat Mikko Ovaska (länsi) ja Ella Pasola (itä). Tiukan kamppailun jälkeen voittajaksi julistettiin taas kerran länsi. Itä teki parhaansa, mutta tällä kertaa se ei riittänyt.
Itä-länsi-joukkueet ja -tuomarit yhteiskuvassa ottelun jälkeen.

 

<- Tiistai

   

Alkuun

   

Torstai ->

Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 1998-2008 Suomen Koripalloliitto ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio