Hae sivustosta
Sivustokartta
Kalenteri
Kauppa
Linkit
Artikkeliarkisto
Materiaalit
Palaute
 Maanantai 26.6. - Coachien koulutuspäivä

Luennolla
Tiivis koulutuspäivä aloitettiin kahdella luennolla.

Leiriviikko aloitettiin jo maanantaina Kaarinassa henkilökunnan koulutuspäivällä. Päivä oli tiivis ja sen aikana käytiin läpi korissisällöt salissa, oheisliikunnat ulkona sekä paljon yleisiä asioita luokkahuoneessa.

Henkinen valmistautuminen leiriin oli alkanut jo aiemmin, koska valmentajilla oli mahdollisuus perehtyä materiaaleihin jo viikkoa ennen leirin alkua.


Saliharjoitteet käytiin tarkasti läpi. Myös heittotekniikan opettamiseen käytettiin aikaa.

Valmentajille kerrottiin vasta maanantaina heidän valmentajaparinsa sekä kotijoukkueensa. Kotijoukkueiden vastuuvalmentajia pääset tarkastelemaan täältä.

Hovirinnan koulun sali oli kovassa käytössä, kun valmentajat muutamassa tunnissa kävivät koko viikon harjoitteet läpi.


Oheisliikunnat testattiin perinpohjaisesti. Tässä vuorossa amerikkalainen jalkapallo.

Valmentajat pääsivät testaamaan niin korisharjoitteiden kuin eri ulkoliikuntojenkin toimivuutta. Huimia suorituksia nähtiin mm. hyppynarun ja pallopelien kohdalla.

Alkuun

    

Tiistai ->

Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 1998-2008 Suomen Koripalloliitto ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio