 |
 Ulkoharjoitusten aiheena tänään oli keppijumppa.
|
Aamulla ilmoitustaululle olivat ilmestyneet katukorisjoukkueet. Koko leiri oli jaettu ikäluokittain useaan lohkoon. Joukkueeseen kuului 4-5 pelaajaa, osa tyttöjä, osa poikia.
|
|
 Taitokisojen vauhti oli päätä huimaava.
|
 |
Päivä kuluikin osittain turnausta innolla odotellessa. Paljon ehdittiin kuitenkin myös harjoitella, ennen kuin neljän aikaan iltapäivällä koko leiri suuntasi kohti Maarianhaminan toria ja katukoristapahtumaa. Aamupäivällä NBA:sta vaikuitteita saanut ÅBS-taitokisa mittasi leiriläisten koripallotaitoja ulkokentällä.
|
|
 |
 Sää suosi katukoristapahtumaa, eikä vauhtia ja tiukkoja tilanteita puuttunut iltapäivästä.
|
Kello 16:30 turnaus pyörähti käyntiin koko torin leveydellä, 10 kentällä. Sää suosi turnausta, pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko varmisti, että tunnelma kohosi huippuunsa. Leiläisten pelien lisäksi myös miesten kilpasarjaa pelattiin kahdeksan joukkueen voimin. 170 ottelun välissä järjestettiin Nordea Street Basket / Åland Basket School -show, jossa leirivalmentajat ja leiriläiset ottivat pareina mittaa toisistaan. Kolmesta parista voittajiksi selvisivät Riikka Lehtonen ja Erkko Ojala, Erkko jo viidettä kertaa peräkkäin.
|
|
 Nordea Street Basket -heittokisan voittajat valmistautumassa kisaan.
|
 |
|
|
 Keittiövuorossa olleilla oli aikaa pysähtyä hetkeksi poseeraamaan kameralle.
|
 |
Koko turnauspäivän koulun keittäjän olivat paistaneet herkkuruokaa, jauhelihapihvejä, pitkän päivän jälkeen lautaset täyttyivätkin kukkuroilleen. Ja myöhemmin illalla luokkatarkastusten jälkeen unikin tuli helposti leiriläisten silmiin.
|
|