Hae sivustosta
Sivustokartta
Kalenteri
Kauppa
Linkit
Artikkeliarkisto
Materiaalit
Palaute
 Tiistai 12.6.


2ball -heittokisassa jokainen sai valita parinsa omasta harjoitusryhmästään.

Tätä päivää mainostettiin jo etukäteen leirin treeneimpänä päivänä. Tiistaina jokaisella oli kahdet harjoitukset ulkona ja kahdet sisällä, sekä lisäksi vielä 2ball-heittokisaa pihakentällä.

Maanantain "ranking-harjoitusten" jälkeen, ensimmäisen leiriyön aikana leiriläiset oli sijoitettu lopullisiin, koko loppuviikon pysyviin harjoitusryhmiin. Harjoitusryhmät kantavat suomalaisten SM-sarjajoukkueiden nimiä. Kaikissa ryhmissä on tasaisesti sekä tyttöjä että poikia.


Leiriolympialaisissa 300 leiriläistä kotijoukkueittain kilvoitteli kahdeksassa eri lajissa, joista yksi oli köydenveto.

Tiistaina jokaisella leiriläisellä oli oiva mahdollisuus koittaa kykyjään jalkapallonurmella. Tyylikkäällä Baltic -hallin ulkonurmella nähtiinkin toinen toistaan hienompia suorituksia.

2ball-heittokisassa parhaiden tulokset olivat huimia, joku saattoi varmistaa finaalipaikkansa jo ensimmäisillä yrityksillään. torstain ja perjantain haastekisoissa on jokaisella vielä mahdollisuus parantaa tulostaan.

Pitkän leiripäivän päätti jo perinteiset leiriolympialaiset. Leiriolympialaisten meininki oli aivan hurja. Kaikki kolmesataa leiriläistä valmentajineen kerralla hallissa täydessä toiminnassa -mieletön yritys, kisailuvietti, yhteishenki, kannustus ja meteli täytti hallin. Lauantain päättäjäisissä paljastetaan, kuka kotijoukkueista onnistui olympialaisten nopeimpaan, vahvimpaan ja tarkimpaan kokonaissuoritukseen.

<- Maanantai

  

Alkuun

  

Keskiviikko ->

Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 1998-2008 Suomen Koripalloliitto ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio