Hae sivustosta
Sivustokartta
Kalenteri
Kauppa
Linkit
Artikkeliarkisto
Materiaalit
Palaute
 Koris & kansalaisuus

Kansalaisuus on jokaisen yksilön yksityisasia ja huomattavasti suurempi asia kuin koripalloura. On kuitenkin hyvä tiedostaa, miten kansalaisuus vaikuttaa koripallouraan eri tilanteissa, jotta väärinkäsityksiltä vältytään.

Maajoukkuetta koskevat rajoitukset

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) sääntöjen mukaan Suomen maajoukkueen osallistuessa virallisiin kilpailuihin (EM-, MM-kisat ja olympialaiset sekä niiden karsinnat) saa joukkueessa pelata ainoastaan Suomen kansalaiset.

Samojen sääntöjen mukaan Suomen maajoukkueessa saa pelata kerrallaan vain yksi "suomalaistunut" pelaaja. Tällä tarkoitetaan pelaajaa, joka on syntyperältään jonkin muun maan kansalainen, mutta joka on vaihtanut kansalaisuutensa Suomen kansalaisuuteen.

Mikäli pelaaja on vaihtanut muun maan kansalaisuutensa Suomen kansalaisuuteen ennen kuin on täyttänyt 16 vuotta, käsitellään häntä koripallon maajoukkuekilpailuissa alkuperäisenä suomalaisena. Tällöin edellinen kohta ei päde kyseiseen pelaajaan.

Mikäli pelaaja on edustanut jotakin maata maajoukkueen virallisessa kilpailussa, ei hän voi enää elämänsä aikana edustaa toista maata maajoukkueiden virallisissa kilpailuissa. (Poikkeus: Mikäli pelaaja on edustanut jotain maata ns. kadettien eli 15-vuotiaiden maajoukkueen virallisessa kilpailussa ja on sittemmin vaihtanut kansalaisuutensa toisen maan kansalaisuuteen, voi FIBA myöntää kyseisellä pelaajalle erikoisluvan edustaa uutta maataan. Edellytyksenä on kuitenkin, että kyseessä olevien kahden maan koripalloliitot pääsevät asiasta sopimukseen.)

Seurajoukkuekilpailuita koskevat rajoitukset Suomessa

Suomen kuuluessa Euroopan Unioniin pätevät kyseisen alueen säädökset myös Suomessa. Säädösten mukaan Euroopan Unioniin (EU) tai Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvien maiden kansalaisten pelaamista ei voida rajoittaa missään EU- tai ETA-maassa. Näin ollen EU- tai ETA-alueisiin kuuluvien valtioiden kansalaisten pelaamista ei ole rajoitettu missään suomalaisessa koripallosarjassa.

EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten maiden kansalaisten pelaamista on sen sijaan Suomessa rajoitettu. Seuraavassa pelikautta 2004-05 koskevat rajoitukset (rajoitukset saattavat vaihdella pelikausittain):

  • Miesten SM-sarja: Sallittu kaksi (2) EU-/ETA-alueen ulkopuolista pelaajaa
  • Naisten SM-sarja: Sallittu yksi (1) EU-/ETA-alueen ulkopuolinen pelaaja
  • Miesten I divisioona: Ei sallittu EU-/ETA-alueen ulkopuolisia pelaajia
  • Naisten I divisioona: Ei sallittu EU-/ETA-alueen ulkopuolisia pelaajia
  • Aikuisten harrastesarjat (II divisioona ja sitä alemmat sarjatasot): Ei rajoituksia koskien EU-/ETA-alueen ulkopuolisia pelaajia.

  • Nuorten SM-sarjat: Sallittu yksi (1) EU-/ETA-alueen ulkopuolinen pelaaja. Sarjoissa saa lisäksi pelata ilman rajoitusta sellaiset ulkomaalaiset, jotka kuuluvat KELA:n hoitaman sosiaaliturvan piiriin ja joille on myönnetty ns. KELA-kortti. Ulkomaisille pelaajille on haettava kirjallisesti pelilupa Koripalloliitolta.
  • Nuorten harrastesarjat (SM-karsinnat, I divisioonat ja sitä alemmat sarjatasot): Ei rajoituksia koskien EU-/ETA-alueen ulkopuolisia pelaajia.

Kansainvälisiä seurajoukkuekilpailuita koskevat rajoitukset

Aikuisten kansainvälisissä seurajoukkuekilpailuissa eli ns. eurocupeissa ulkomaalaisia koskevat rajoitteet ovat Suomea vapaammat. FIBA katsoo Eurooppaan kuuluvaksi 50 maata, joiden kansalaiset voivat vapaasti pelata Euroopan kansainvälisissä seurajoukkuekilpailuissa. Joukkueessa saa kuitenkin pelata ainoastaan kaksi näiden 50 maan ulkopuolista kansalaista (yleisimmin USA:n kansalaisia).

Jokainen maa saa kuitenkin tehdä omat rajoitteensa maan omiin kansallisiin sarjoihin kuten Suomi on esimerkiksi tehnyt.

Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 1998-2008 Suomen Koripalloliitto ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio