Kaikki 12 joukkuetta pelaavat keskenään nelinkertaisen sarjan( yhteensä 44 ottelua / joukkue).
SM-pudotuspelit
- Pudotuspeleihin selviävät runkosarjan sijoille 1- 8 sijoittuneet joukkueet.
- Pudotuspelit sisältävät puolivälierän (8 joukkuetta), välierät (4 joukkuetta), pronssiottelut (välierän hävinneet joukkueet), finaalit (välierän voittaneet joukkueet).
- Kaikki pudotuspelisarjat pelataan "paras viidestä järjestelmällä" ts. kolme voittoa vaaditaan sarjan voittamiseen, poikkeuksena pronssiottelu.
- Pudotuspeleissä vastakkain asetetaan kaikissa vaiheissa aina runkosarjassa parhaiten ja huonoiten sijoittunut joukkue, toiseksi paras vastaan toiseksi huonoin sijoitus, jne….(esim. välierissä jäljellä runkosarjan 3., 7., 1. ja 4. -> peliparit ovat 1 - 7, 3 - 4).
- Pudotuspeleissä kotiedun (1., 3. ja 5. ottelu) saa se joukkue, joka on sijoittunut vastustajaansa paremmin runkosarjassa.
- SM-Yksikkö voi määrittää ottelut pelattavaksi eri päivinä yhden päivän poikkeamalla.
- Mikäli jokin pudotuspeliottelu televisioidaan, määrittää SM-Yksikkö ottelupäivän ja ottelun alkamisajan
Puolivälierät
- Kahdeksan joukkuetta.
- Ottelusarjan voittoon vaaditaan kolme voittoa.
Välierät
- Neljä joukkuetta (puolivälierien voittajat)
- Ottelusarjan voittoon vaaditaan kolme voittoa.
Pronssiottelu
- Kaksi joukkuetta (välierissä hävinneet)
Pronssiotteluita pelataan kaksi. Ne pelataan Eurocup-menetelmällä, jossa kahden ottelun yhteistulos ratkaisee voittajan. Ensimmäinen ottelu pelataan runkosarjassa huonommin sijoittuneen kotikentällä. Kumpi tahansa otteluista voi päättyä tasan. Mikäli jälkimmäisen ottelun jälkeen yhteistulos on tasan, pelataan tarpeellinen määrä jatkoaikoja voittajan ratkaisemiseksi.
Finaalit
- Kaksi joukkuetta (välierissä voittaneet)
- Ottelusarjan voittoon vaaditaan kolme voittoa.
- Ottelusarjan voittaja on Suomen mestari.
Korisliigan nouseminen/sarjasta putoaminen ja SM-karsintasarja
- Pelatakseen SM-Koriksessa pelikaudella 2007/2008 tulee joukkueen kaudella 2006/2007 sijoittua runkosarjassa sijoille 1.-10.
- Kauden 2006/2007 miesten I-divisioonan runkosarjan voittaja nousee suoraan SM-Korikseen pelikaudelle 2007/2008.
- SM-runkosarjan sijoille 11 ja 12 sekä I-divisioonan runkosarjan sijoille 2 ja 3 selviytyneiden joukkueiden kesken järjestetään karsinta yhdestä SM-Koriksen sarjapaikasta pelikaudelle 2007/2008.
- SM-karsintasarja pelataan neljän joukkueen kaksinkertaisena sarjana. SM-karsintasarjan paras joukkue pelaa SM-Koriksessa kaudella 2007/2008 edellyttäen, että se täyttää kohdassa 2 mainittujen sopimusten ehdot ja sen sarjapaikka vahvistetaan.
- SM-Karsintasarjassa noudatetaan huippukoripallon sarjamääräyksiä soveltuvin osin, jotka SM-Yksikkö ilmoittaa pelikauden 2006/2007 alussa.
- SM-Karsintasarjan ulkomaalaispelaajien määrä määräytyy miesten SM-Koriksen mukaan.
Ulkomainen pelaaja
Ulkomaisten pelaajien pelaamista ei ole rajoitettu missään suomalaisessa koripallosarjassa. Ulkomaiselle pelaajalle tai ulkomailta siirtyvälle suomalaiselle pelaajalle on haettava pelilupa kilpailusääntöjen kohdan “V Seurasiirrot” mukaisesti.
|
|