Hae sivustosta
Sivustokartta
Kalenteri
Kauppa
Linkit
Artikkeliarkisto
Materiaalit
Palaute
 Nuorisotoiminnan tavoitteet

Koripalloliiton nuorisotoiminnan tavoitteena on edistää – Reilua Peliä - suomalaisen liikunnan ja urheilun eettisten periaatteiden mukaista toimintaa sekä auttaa seuroja kehittymistyössään.

 

Nuorisotoiminnan lähtökohtana on lapsen kokonaispersoonallisen kasvun tukeminen. Toiminnassa tulee huomioida jokaisen lapsen yksilölliset ikä- ja kehityskaudet. Lapset tulee nähdä urheiluseuratoiminnassa aktiivisina toimijoina, joiden mielipiteitä tulee huomioida päätöksenteossa. Toiminnan tulee olla kaikille tasavertaista ja turvallista. Jokaisella on oikeus olla mukana ja kokea olonsa turvalliseksi ikään, sukupuoleen, uskontoon, ihonväriin, kieleen, kansalaisuuteen tai mihin tahansa erilaisuuteen katsomatta. Jokaisella lapsella ja nuorella on myös oikeus terveisiin esimerkkeihin, savuttomaan ilmaan ja päihteettömään harrastusympäristöön. Kaiken toiminnan tulee noudattaa kestävän kehityksen periaatteita.

 

Seurojen kehittymistyön tukeminen on yksi Koripalloliiton päätehtävistä. Nuorisotoiminnan keskeiset toiminnot keskittyvät yhteisöllisyyden lisäämiseen, ohjaustoiminnan laadun parantamiseen sekä taidon opettamisen korostamiseen kaikilla liikunnan toimialoilla.

 

Yhteisöllisyys

 

Yhteisöllisyys syntyy yhdessä koetuista positiivisista kokemuksista ja sitoutumisesta ryhmään. Koripallossa positiivisia kokemuksia syntyy onnistumisen, oppimisen ja kehittymisen tunteista sekä sosiaalisten suhteiden syntymisestä. Tavoitteena on tarjota mahdollisuus elinikäiseen harrastamiseen niin pelaajana, ohjaajana, erotuomarina, seura-aktiivina kuin katsojanakin.

 

Laadukas ohjaustoiminta

 

Laadukkaan ohjaustoiminnan lähtökohtana on hyvä ohjaaja. Hyvä ohjaaja on innostunut, motivoitunut ja kyvykäs toimimaan lasten parissa. Hänen toimintansa on tavoitteellista ja suunnitelmallista. Hänen toimintaansa ohjaavat seuran toimintaperiaatteet. Tavoitteena on tarjota kaikille harrastajille laadukasta ohjaustoimintaa.

Pyrkimyksenä on lisätä hyvien ohjaajien määrää sekä mahdollistaa näiden ohjaajien monivuotinen osallistuminen ohjaustoimintaan. Tavoitteena on myös lisätä koulutettujen ohjaajien määrää kaikilla toiminnan tasoilla.

 

Taidon opettamisen korostaminen

 

Taitoharjoittelu ja taidon opettaminen ovat nuorisokoripallon keskeisimmät painopistealueet. Näillä halutaan korostaa osallistujien sisäisen motivaation, innostuksen ja omaehtoisuuden merkitystä lajiviihtyvyydessä. Taidon opettaminen edellyttää koripallon perustaitojen tiedostamista ja hallitsemista, opetettavien asioiden ydinkohtien ymmärtämistä, riittävien ja oikeiden suoritusten vaatimista sekä yksilöllistä nousujohteista opetusohjelmaa.

Taidon opettamisen korostaminen lapsilla lisää valmiuksia suuntautua myös huippu-urheiluun.

Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 1998-2008 Suomen Koripalloliitto ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio