Hae sivustosta
Sivustokartta
Kalenteri
Kauppa
Linkit
Artikkeliarkisto
Materiaalit
Palaute
 Suomen maajoukkueet

Maajoukkueiden tuoreimmat uutiset
 
Korisnuorille PM-turnauksesta kaksi hopeaa ja yksi pronssi (4.5.2008)
Lauantaina kaikki pelaamansa ottelut voittaneet Suomen juniorimaajoukkueet eivät yltäneet aivan yhtä hyvään suoritukseen sunnuntaisissa sijoitusotteluissa koripallon PM-kisoissa Tukholman Solnassa. Loppuotteluihin tiensä selvittäneet 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt joutuivat tyytymään hopeamitaleihin, 18-vuotiaat tytöt taistelivat kaulaansa pronssia.
 
Nuorten PM-turnauksessa lauantaina pelkkiä suomalaisvoittoja (3.5.2008)
Nuorten koripallon PM-turnaus Tukholman Solnassa jatkui lauantaina suomalaisittain mallikkaasti, kun sinivalkoiset hakivat voiton kaikista viidestä pelaamastaan ottelusta. 16-vuotiaat pojat rypistivät voiton molemmista päivän aikana pelaamistaan otteluista, kun taas 16-vuotiaat tytöt ja 18-vuotiaat pojat rynnistivät voitoillaan sunnuntaisiin finaalipeleihin.
 
16-vuotiaat tytöt nujersivat Tanskan PM-kisoissa (2.5.2008)
Nuorten koripallon PM-kisat Tukholman Solnassa jatkuivat perjantaina kolmella ottelulla. Ainoaksi voittavaksi suomalaisjoukkueeksi päivän aikana selvisi 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka kukisti Tanskan tiukkojen vaiheiden jälkeen lukemin 55-64.

Lisää uutisia
Nuorten PM-kisat käynnistyivät Tukholman Solnassa >> (1.5.2008)
Energia Areena koripallomiesten kotiluola EM-karsinnoissa >> (30.4.2008)
Naisten maajoukkue pelaa EM-karsintapelinsä Tapiolassa >> (30.4.2008)
Joel Heinikoski kutsuttu NBA:n ja FIBA:n yhteisleirille >> (29.4.2008)
Korisnuoret kamppailevat Pohjoismaiden mestaruudesta >> (29.4.2008)
18-vuotiaiden poikien PM-kisaehdokkaat valittu >> (7.4.2008)
PM-kisaehdokkaat valittu tyttöjen maajoukkueille >> (7.4.2008)

Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 1998-2008 Suomen Koripalloliitto ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio