Hae sivustosta
Sivustokartta
Kalenteri
Kauppa
Linkit
Artikkeliarkisto
Materiaalit
Palaute
 Koripalloliitto kouluttaa

Koripalloliiton koulutustoiminnan lähtökohtana on seuratoiminnan tukeminen. Hyvä seuratoiminta on edellytyksenä harrastajamäärän lisääntymiselle, laadukkaalle toiminnalle ja kilpaurheilulliselle menestymiselle.

Periaatteet

Koripalloliiton koulutustoiminnan keskeisinä periaatteina ovat osaamisen lisääminen sekä kasvun ohjauksen tukeminen.

Osaamisen lisääntymisen edellytyksenä on aina oppiminen. Parhaimmillaan oppiminen on oppijalle merkityksellinen prosessi, jossa sisäinen motivaatio ja halu oppia ovat korkeat. Oppiminen ei saa olla vain rutiinien toistamista, vaan tarvitaan myös muutosta, reflektiivisyyttä sekä uutta teoreettista tietoa. Oppiminen vaatii aina työtä ja se tulee nähdä pitkäkestoisena prosessina osana ihmisen arkea.

Osaaminen ei synny tyhjiössä, vaan toimintaympäristöllä on oppijan kannalta keskeinen merkitys. Koripalloliiton koulutustoiminnassa osaamista ei haluta nähdä vain yksilön prosessina, vaan siihen liittyy keskeisesti myös lähiryhmät, -yhteisöt ja verkostot. Tavoitteena on kannustaa järjestelmään, jossa vuorovaikutus eri toimijoiden, eri seurojen, eri lajien ja eri yhteisöjen välillä lisääntyy. Tämän verkostoitumisen avulla toivotaan parhaiden käytäntöjen leviävän nopeammin seurojen toimintaan. Osana vuorovaikutuksen kehittymistä, tullaan koulutustoiminnassa jatkossa käyttämään apuna myös erilaisia tietoverkkoihin pohjautuvia oppimisympäristöjä.

Kasvun ohjauksen tukemisella halutaan korostaa urheiluseurojen ja liikunnan roolia lapsen kasvuprosessissa. Koripalloharrastus voi merkittävästi myötävaikuttaa lapsen sosiaaliseen ja persoonalliseen kehittymiseen. Avaintekijöitä kasvun ohjauksessa ovat ryhmään tai joukkueeseen sitoutuminen, pitkäjänteisyys, toisten huomioiminen, kyky toimia ryhmässä, sääntöjen ja vastustajien kunnioittaminen, kyky oppia kilpailemaan, keskittymiskyvyn paraneminen, onnistumisten ja epäonnistumisten kohtaaminen sekä itsetuntemuksen ja itseluottamuksen parantuminen. Parhaimmillaan kasvun ohjaus onnistuu kun seuralla on yhteinen arvopohja ja yhdessä sovitut toimintaperiaatteet.

Ohjaaja- ja valmentajakoulutus

Koripalloliitto järjestää ohjaaja- ja valmentajakoulutusta kolmella ensimmäisellä tasolla. Neljännen tason koulutus tapahtuu yhdessä urheiluopistojen kanssa. Viides taso on yliopistotaso, josta Suomessa vastaa Jyväskylän Yliopisto.

Ohjaaja- ja valmentajakoulutusta järjestetään ensimmäisellä tasolla alueellisesti, seurojen kotipaikkakunnilla. Toisella tasolla koulutuksia järjestetään osaksi urheiluopistoilla. Kunkin tason suositeltava suoritusaika on korkeintaan kaksi vuotta.

Ensimmäisellä ja toisella tasolla koulutussisältö muodostuu pakollisista ja valinnaisista osioista. Näin ohjaaja voi valita itselleen sopivimman linjan oman kiinnostuksensa sekä ohjattaviensa iän ja tason mukaisesti.

Ohjaaja- ja valmentajakurssien kurssiaikataulua ylläpidetään Koripalloliiton kotisivuilla. Halutessaan seura voi tilata kurssin omalle paikkakunnalleen. Kurssi järjestetään aina, kun osallistujia on vähintään 12.

Koripalloliiton järjestämät Lasten ja Nuorten valmennusseminaarit ovat syventävää teemakoulutusta. Seminaareissa käsitellään ajankohtaisia koripalloasioita sekä näkökulmia lasten ja nuorten valmennukseen. Seminaarien luennoitsijoina toimivat alansa ammattilaiset.


Lisätietoja ohjaaja- ja valmentajakoulutuksesta saat koulutussivultamme.

Erotuomarikoulutus

Koripalloliitto järjestää myös erotuomarikoulutusta. Erotuomarikurssille voivat osallistua kaikki 15 vuotta täyttäneet henkilöt. Kaikille avoimia alkeiskursseja (perus- ja jatkokurssi) järjestetään alueellisesti, seurojen omilla paikkakunnilla. Seurat voivat halutessaan tilata kurssin omalle paikkakunnalleen. Kurssi järjestetään aina, kun osallistujia on vähintään 12.

Erotuomareiden jatkokoulutus järjestetään valtakunnallisesti. Alkeiskurssien jälkeen on mahdollista osallistua alueklinikalle, josta seuraava porras on kansallinen erotuomariklinikka (KEK). Tarkkailun ja koulutuksen kautta erotuomareiden on mahdollista edetä aina huipputuomareiksi asti.

Lisätietoja erotuomarikoulutuksesta saat erotuomarisivuiltamme.

Toimitsijakoulutus

Koripalloliitto tukee seuroja myös toimitsijoiden koulutuksessa. Koripalloliiton tavoitteena on kouluttaa seuroille omia toimitsijakouluttajia, jotta koulutus tapahtuisi mahdollisimman lähellä seurojen aktiiveja. Tämän lisäksi järjestetään myös kaikille avoimia toimitsijakoulutuksia kauden alussa.

Seurajohdon koulutus

Koripalloliitto kouluttaa seurojen päätoimisia ja valmennuksesta vastaavia kahdesti vuodessa. Seurajohdon päivillä keskitytään enemmän hallinnollisiin asioihin ja seuran johtamiseen. Valmennuspäällikköpäivät on suunnattu enemmän valmennuksellisiin asioihin sekä valmentajien ohjaamiseen seurassa.

Nämä tilaisuudet on tarkoitettu kaikille nuorisotyötä tekeville seuroille, joita Suomessa on noin 100. Tilaisuuteen kutsutaan valmennuspäälliköt / nuorisovastaavat sekä edustus seuran hallituksesta tai johtokunnasta. Tavoitteena on aina saada paikalle vähintään kaksi edustajaa kustakin seurasta.

Valmennuspäällikköpäivät järjestetään vuosittain huhti-toukokuussa kauden päätyttyä. Tilaisuus on kahden yön mittainen. Pääpaino näillä päivillä on hieman enemmän valmennuksellisella puolella. Tekijöiden jaksaminen on myös yksi painopistealueista.

 

Kauden keskivaiheilla järjestetään seurajohdon seminaari. Viime aikoina tilaisuus on järjestetty valtakunnallisen Canon Cup tapahtuman yhteydessä itsenäisyyspäivän tienoilla Vierumäellä. Tämä tilaisuus on yhden yön mittainen. Seurajohdon päivillä aiheet ovat olleet enemmän seuran johtamiseen liittyviä aiheita.

 

Kahdesti vuodessa järjestettävät tilaisuudet ovat yksi tärkeimmistä yhteistyömuodoista Koripalloliiton ja seurojen nuorisotyön kehittämisessä. Tapaamisten tavoitteena on käsitellä ajankohtaisia asioita, esitellä seurojen hyviä käytäntöjä sekä kehittää yhdessä suomalaista koripalloa. Esiintyjinä käytetään aina alansa ammattilaisia.


Tämän lisäksi Koripalloliitto järjestää erilaisia yhden illan koulutustilaisuuksia muun muassa kirjanpidosta, verotusasioista ja markkinoinnista.

Seurajohdon koulutuksesta saat lisää tietoa seurajohdon sivuiltamme.

Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 1998-2008 Suomen Koripalloliitto ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio